Ei pidä yleistää tuntevansa kaikki skitsofreenikot, mikäli tuntee yhden skitsofreenikon. On syytä muistaa, että osa elää laitoksissa, toiset käyvät töissä. Osa häpeää erilaisuuttaan ja ongelmiaan, toiset puhuvat puolisolleen avoimesti asioistaan, tunteistaan, ajatuksistaan ja ongelmistaan.
Skitsofrenia on laaja-alainen tunne-elämän häiriö. Voin puhua omasta sairaudestani, eikä kuvaustani voi yleistää olevan totta jokaisen skitsofreenikon kohdalla. Voin kertoa, mikä parisuhteessa saa minut voimaan hyvin ja sen uskon olevan yleistettäessä myös muihin ihmissuhteisiin.
Parisuhteen alkuaikoina sulkeuduin puolisoltani ja pakenin ongelmiani, koska häpesin kehittymättömyyttäni ja kypsymättömyyttäni. Keskusteluyhteyden katkeaminen oli puolisolleni raskasta. Hänen erityisominaisuutensa on kyky olla kärsivällinen kanssani. Hän ei koskaan ole sättinyt minua, koettanut painaa minua alas. Hän ei halveksi heikkoutta ihmisessä. Nämä hänen erityispiirteensä ovat saaneet minut luottamaan, että voin puhua hänelle kaikesta, eikä minun tarvitse hävetä tai salata mitään.
Minun myötäni puolisoni elämään on tullut myös perhe, josta tulen. Mies on vahva ja jaksaa, vaikkei perheeni ilahduta olemassaolollaan, henkisestä tuesta, hyväksynnästä tai rakkaudesta puhumattakaan. Puolisoni kykenee näkemään, ettei perheeni tulkinta tilanteestani ole välttämättä totuus asioista. Jos sisuunnun ja uhmaan perhettäni, he näkevät sairaan skitsokohtauksen. Kun taas mies näkee tervehtymisen alistetusta asemasta ja terveen itsepuolustuksen.
Hyvä parisuhde
- keskusteluyhteys
- kyky käsitellä tunteita
- rohkeus puhua myös siitä, mikä hävettää
- luottamuksen ilmapiiri
- heikkouden hyväksyminen toisessa
- monipuolinen elämä, rikas kokemusmaailma
Huono parisuhde
- tarve painaa toista alas, nujertaa
- taipumus sättiä, olla äkäinen
- itsensä häpeäminen ja toiselta sulkeutuminen
- ripustautuminen
- toisen syyllistäminen omista ongelmista
- toisen onnen/työkyvyn/energisyyden kadehtiminen
tiistai 21. kesäkuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti